Tämä Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuosi antaa monta aihetta kiitollisuuteen.

Kaksi vuotta sitten kävin rajavartiolaitoksen vieraana Ilomantsissa, ja sain muistoksi Suomen itäisimmän pisteen ja samalla manner-EU:n itäisimmän rajapaalun numero 577:n pienoismallin. Olimme päivän aikana tutustuneet rajavalvonnan tehokkuuteen, uusimpaan tekniikkaan ja automaattihälytysjärjestelmiin ja nähneet kuinka jokainen rajavyöhykkeen ylittänyt kettu ja hirvikin löytyivät tilastoista.

Kuitenkin paikalla ollut rajavartiolaitoksen edustaja totesi, että häntä puhuttelee rajalla uusimman tekniikan sijaan tuon rajapaalun numero 577, sillä virsikirjassa se on Runebergin virsi ”Sun kätes Herra voimakkaan, suo olla turva Suomenmaan niin sodassa kuin rauhassa ja murheen, onnen aikana”.

Olen istunut tällä kaudella oman puolueeni edustajana niin ulko-, turvallisuus- kuin puolustuspoliittisten selontekojen seurantaryhmässä, ja pitänyt pienoismallia kirjoituspöydälläni, jotta sen sanoma ei unohdu.

Jokaisen sukupolven on vuorollaan vastattava sekä kansallisesta turvallisuudesta että hyvän yhteiskunnan rakentamisesta. Turvallisuuspolitiikassa meillä on Suomessa perinteisesti pyritty löytämään konsensus eli yhteinen linja, johon sitoudutaan jopa vaalikausien yli. Sen sijaan hyvän yhteiskunnan rakentamisessa poliittisilla puolueilla on jo huomattavasti enemmän eroavaisuuksia.

Arvoilla ja keskinäisellä osallisuudella ja luottamuksella on suuri yhteiskunnallinen merkitys. Jokaisen tulisi saada kokea, että on arvokas ja tarpeellinen, ja että jokaisen panosta tarvitaan. Vastuu apua tarvitsevista yhteisön jäsenistä pohjautuu meille tuttuun ohjeeseen rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään. Veteraanisukupolvi opetti sen meille ”Kaveria ei jätetä”- hengellä. Se on sovellettavissa jokaisen sukupolven kohdalla.

Tämän päivän ”kaveri”, joka on vaarassa jäädä yhteisvastuun puutteen jalkoihin, voi olla syrjäytynyt työtön, yksinäinen, päihdeongelmainen, dementoitunut vanhus, vammainen tai huostaan otettu lapsi. Nämä ihmiset haastavat kilpailullisia ja yksilön vahvuutta korostavat arvot sekä viestittävät toisista huolehtimisen ja välittämisen tarpeesta.

Arvot, joita haluamme yhteiskunnassamme vaalia, eivät kuitenkaan siirry seuraavalle sukupolvelle huoneentauluista tai moraalisaarnoista, vaan ainoastaan siten, että me itse elämme arvomme todeksi ja kasvatamme lapsemme kunnioituksella niitä kunnioittamaan.

Juhlavuotta ei suotta vietetä teemalla ”yhdessä – tillsammans”, sillä vain yhdessä ja yhtenäisenä me pärjäämme kansakuntana, emme riitaisina, jakautuneena tai eripuraisina.