Hallituksen toimintaa aluepolitiikan vinkkelistä seuratessa tulee mieleen sanonta: ”ettei vasen käsi tiedä, mitä oikea tekee”. Valtiovarainministeriö nimittäin julkaisi äskettäin selvityshenkilö Antti Rantakokon esityksen, miten seutukaupungit pääsisivät paremmin osaksi talouskasvua. Maan hallituksen samanaikaiset toimet sen sijaan toimivat selvityksen suosituksia vastaan.

Seutukaupungit ovat maakuntiensa ns. kakkos- tai kolmoskaupunkeja ja niitä ympäröivän maaseudun palvelujen sijaintipaikkoja. Yleensä ne ovat yli 15 000 asukkaan kaupunkeja, jotka kuitenkin usein menettävät väestöään maakunnan keskuskaupungille tai kasvukolmiolle Helsinki-Turku-Tampere.

Seutukaupunki-selvityksen lääkkeet ovat varsin oikeita. Toimivat liikenneyhteydet, monipuolinen ammatillinen koulutustarjonta, ketterät TE- ja kasvupalvelut, ja erikseen mainittuna aluesairaalat, jotka nähdään seutukaupungeissa laajempana työpaikka- ja vetovoimakysymyksenä.

Kuitenkin vaikuttaa siltä, että hallitus ei joko omia selvityksiään lue tai ainakin toimii ohjeiden vastaisesti. Seutukaupunkien aluesairaalat ”nukutetaan” alas, käräjäoikeusverkostoa karsitaan kovalla kädellä ja ammatillisen koulutuksen leikkaukset uhkaavat juuri seutukaupunkien opetustarjontaa.

Toimivia ja tehokkaita aluesairaaloita ajetaan alas, kun päivystysehdolla niiden anestesiaa vaativat leikkaukset ja toimenpiteen keskitetään yliopistollisiin ja keskussairaaloihin. Pietarsaari, Rauma, Kemi, Forssa, Iisalmi, Kouvola ja Varkaus ovat esimerkkejä alueellaan tärkeistä sairaaloista.

Päivystysuudistuksen myötä väistämättä näiden sairaaloiden muitakin toimintaedellytyksiä heikennetään. Heijastusvaikutuksia on poliklinikkatoimintaan mm. korva-, nenä-, kurkkutauteihin, sisätauteihin, kirurgiaan ja gynekologiaan. Edessä on monien toimintojen hiipuminen ja ammattitaitoisen henkilökunnan hakeutuminen toisaalle. Asiakkaan matkat lähimpään päivystävään sairaalaan kasvavat, yhteispäivystyspisteet kuormittuvat, potilasturvallisuus kärsii ja matkakustannukset kasvavat.

Käräjäoikeusverkoston rankalla keskittämisellä hallitus puolestaan hakee 5-7 milj. säästöjä, mutta tässäkin tapauksessa etäisyyksien kasvaessa poliisien saattokuljetuksiin käytettävä aika ja resurssi hupenevat, asiakkaiden ja todistajien matkakulut kasvavat ja henkilöstön työmatkat pitenevät. Keskittämisen myötä myös muut seutukaupunkien oikeuspalvelut hiipuvat kanslioiden lopettamisen myötä. Vaarana tässäkin on, että kaikkien oikeuspalvelujen, asianajo- ja oikeusaputoimistot mukaan luettuna, saatavuus heikkenee.

Ammatillisen koulutuksen leikkausten myötä koulutusalojen tarve ja volyymitarkastelua tehdään eri alueiden nuorisoikäluokkia tarkastellen. Tällöin mitoituksessa unohdetaan se, että opiskelijalla on mahdollisuus hakeutua mihin tahansa oppilaitokseen Suomessa. Esimerkiksi kotiseudullani Ylä-Savossa luonnonvara-ala ja mm. Hingunniemen hevosoppilaitos vetävät opiskelijoita ympäri Suomea, kokonaisuudessaan opiskelijoista noin 30% tulee 100:sta eri kunnasta. Pelkästään seutukaupunkien alueen omia, pienempiä ikäluokkia tarkasteltaessa synnytetään rahoituksen ja koulutustarjonnan supistumisen kierre. Pidä siinä sitten yllä kalliimpia koulutusaloja kuten vaikkapa ajoneuvo- ja logistiikkakoulutusta tai maa- ja metsätalouden ammatteihin tähtäävää luonnonvara-alaa.

Hallituksen näivetys-linjan on syytä loppua. Seutukaupunki-selvitys tiivistää terveisensä päättäjille; tarvitaan hyvää ja monipuolista seutukaupunkipolitiikkaa. Vastakkainasettelulla suurten kaupunkien ja maakuntakeskusten kanssa mitään ei saavuteta. Näihin terveisiin on helppo oppositiosta yhtyä.