Asunnottomuus on niin Suomessa kuin muualla Euroopassa yksi kipeimpiä haasteita, johon liittyy usein moniulotteisia sosiaali- ja terveysongelmia. Asunnottomuutta ei voi määritellä täysin yksiselitteisesti. Se on ilmiö, joka saa eri aikoina ja eri maissa hyvinkin toisistaan poikkeavia sisältöjä. Tämä tekee asunnottomien lukumäärän vertailukelpoisen arvioinnin vaikeaksi, mutta ei kuitenkaan saa olla minkäänlainen tekosyy asunnottomia koskevien strategioiden ja toimenpiteiden vähäisyydelle.

Ilmasto-olomme ovat vaikuttaneet osin siihen, että Suomi on ollut vuosien ajan kuitenkin jonkinlainen edelläkävijä asunnottomuuden mittaamisessa ja vähentämisessä.

Suomen pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelman tavoitteena on ollut poistaa pitkäaikaisasunnottomuus. Siinä keskitytään enemmän asunnottomuuden ennaltaehkäisyyn ja vähentämiseen kuin tavanomaisten tukirakenteiden kuten asuntoloiden tai tilapäisen majoituksen kehittämiseen.

Suomen esimerkki osoittaa, että kolme tärkeintä osatekijää ovat asuntojen saatavuus, sosiaaliset tukijärjestelyt ja joko työllisyydestä tai sosiaaliturvasta peräisin olevat riittävät taloudelliset resurssit, jotta ihmiset pystyvät maksamaan asumisesta.

Vuonna 1987 tehtiin ensimmäinen vuotuinen asunnottomuustutkimus. Asunnottomuutta koskevien vuotuisten kansallisten tilastojen tuottaminen on erittäin hyödyllistä kohdennettujen toimien vaikutusten arvioinnissa. Ohjelmilla onnistuttiin vähentämään asunnottomien määrä miltei 20 000:sta vuonna 1987 alle 8 000:en vuoteen 2005 mennessä.

Ohjelman lähtökohtana on ollut soveltaa asunto ensin – periaatetta, jonka mukaan asumisen järjestyminen ja elämän puitteiden kohentuminen herättää myös motivaation kuntoutumiseen, mikä näkyy esimerkiksi alkoholin käytön vähenemisenä. Rakennetut uudet yksiköt ovat vähentäneet laitoshoitoa ja tuoneet säästöjä kaupungeille. Suomen ohjelmassa mm. perinteiset asuntolat muutetaan pieniksi asunnoiksi, joita on mahdollista vuokrata tavanomaisin vuokraehdoin pysyvään asumiseen.

Uudenmallisessa tehostetussa tukiasumisessa asuvat entiset asunnottomat käyttävät selvästi vähemmän erilaisia muita asumis-, päihde- ja sairaalapalveluja. Vuositasolla 15 hengen yksikössä säästöt ovat 14 980 euroa henkeä kohti. Olemassa olevassa asuntokannassa tapahtuva tukiasuminen tulee huomattavasti edullisemmaksi kuin asunnottomuuden hoitaminen sairaaloissa, päihdelaitoksissa ja vankiloissa. Myös asumisneuvonta näyttää vähentävän erityisen tehokkaasti häätöjä ja säästää tätä kautta sosiaali-, kiinteistö- ja oikeustoimen menoja.

Tällä hetkellä kaikkein hankalimmat kysymykset asunnottomuudessa ovat pääkaupunkiseudun ja kasvukeskusten korkea vuokrataso, joka synnyttää sekä uutta asunnottomuutta että vaikeuttaa tukiasuntojen ja hajautetun asumisen toteuttamista.

Toinen huoli liittyy sote-uudistukseen. Sosiaalipalvelut ovat vaarassa jäädä jalkoihin muutoinkin, ja heikommassa asemassa olevien ryhmien palvelut saattavat pirstoutua entisestään, ja asiakkaat ”tippuvat” eri järjestäjien palveluiden välimaastoon.

Asunnottomien yö –tapahtumasta on tullut vuotuinen, ja se muistuttaa siitä, että katto pään päällä ei sitenkään ole itsestäänselvyys. Resursseja ja vaikuttamista tarvitaan edelleen.