Tilastokeskuksen viesti on varsin pysäyttävä. Syntyvyys on laskenut Suomessa jo viisi vuotta peräkkäin: lapsia halutaan entistä vähemmän ja lastenhankintaa lykätään. Suomi kuului vielä vuosituhannen vaihteessa korkean syntyvyyden maihin Euroopassa, mutta ei enää. Tilastokeskuksen Matti Saari kertoi tilanteen muistuttavan paljolti 70-luvun alkua, jolloin silloinkin syntyvyys oli laskenut monta vuotta. Kuitenkin tuolloin päättäjät reagoivat tilanteeseen ja perhepoliittisia tukia lisättiin.  Saari ihmettelee, ettei tällaista keskustelua päätättäjien keskuudessa toistaiseksi käydä.

Olisi populismia syyttää pelkästään nykyhallitusta syntyvyyden heikosta tilasta; vauvavaje on pidemmän aikavälin tulosta. Kuitenkin nyt tarvitsisimme voimakasta panostamista lapsiin, nuoriin ja perheisiin. Siksi on ollut pettymys, että suuri osa hallituksen säästötoimista iskee erityisesti lapsiperheisiin. Hallitus on päättänyt lakkauttaa kokonaan lapsilisien indeksikorotukset, päivähoitomaksuihin on suunnitteilla rajut korotukset ja iltapäiväkerhojen maksut on tuplattu. Asuntolainojen korkovähennysoikeuden leikkaaminen kohdistuu niin ikään erityisesti lapsiperheisiin, samoin kuin esimerkiksi ajoneuvoveron korotukset.

Lapsiköyhyys keskittyy yksinhuoltajaperheisiin ja monilapsisiin perheisiin. Lapsiperheiden ostovoima on vähentynyt voimakkaimmin koulutetulla keskiluokalla. Koulutus ei nosta lapsiperheiden vanhempien käteen jääviä tuloja ja työnteon kannustavuus karisee korkeisiin päivähoito- tai iltapäivähoitomaksuihin sekä jyrkkään progressiiviseen verotukseen. Täytyy vain toivoa, että hallitus peruu iltapäivämaksujen korotukset, kuten uusi valtiovarainministeri Orpo on hivenen antanut ymmärtää.

Viimeistään nyt on aika herätä perhe- ja väestöpolitiikan merkitykseen. Syntyvät ikäluokat ovat jo vuosikym­meniä olleet liian pieniä. Väestörakenteen pitkäaikainen vinouma on luonut maahamme niin kutsutun kestävyysvajeen. Vaikka lyhyellä aikavälillä syn­tyvyyden kasvu heikentää taloudellista huoltosuhdetta, se on välttämätön lääke, jolla voidaan hoitaa sekä huoltosuhde että kestävyysvaje kuntoon. Valtiovarainministeriö arvioi vuonna 2010, että hedelmällisyysluvun 0,5 kasvu vähentäisi kestävyysvajetta yhdellä prosenttiyksiköllä eli kahdella miljardilla eurolla, mutta väestörakenteemme vinouma pahenee edelleen. Perhepolitiikka ei ole siis pehmopolitiikkaa, vaan kyse on talouspolitiikan kovasta ytimestä.

Huoltosuhteen akuuttiin vinoumaan tehokkain ratkaisu on nuorten ikäluokkien työkyvyn parantaminen, työllisyys- ja koulutusasteen lisääminen, osatyökykyisten työllisyysmahdollisuuksien tukeminen sekä panostaminen eläkeikää lähestyvien työssä jaksamiseen. Korkeat työttömyysluvut kertovat, että työvoimaa on kyllä tarjolla, mikäli onnistumme saattamaan työnvoiman tarpeen ja tarjonnan yhteen. Maamme tarvitsee tulevaisuudessa lisää koulutettua työvoimaa, sillä korkeasti koulutettuja poistuu nyt työmarkkinoilta eläkkeelle saman tahtia kuin uutta väkeä koulutetaan. Kilpailukyvyn ylläpitämiseen nykyinen väestön koulutustaso ei riitä, vaan sitä on määrätietoisesti nostettava. Maahanmuutto ei ole nopea vastaus huoltosuhteen kohentamiseen, ja on paljolti riippuvainen kotoutuksen onnistumisesta ja tehokkuudesta.

Perheitä voidaan rohkaista monilla yhteiskun­nallisilla toimenpiteillä suurempaan lapsilukuun. Työelämän lapsimyönteisyyttä voidaan lisätä keventämällä äitiyden tuomaa taloudellista rasitetta työnantajille. Toivottavasti hallitus pitää kiinni lupauksestaan toteuttaa vanhemmuuden kustannusten tasaus työnantajien kesken. Myös opiskelun ja perhe-elämän yhdistäminen on tehtävä helpommaksi esimerkiksi lisäämällä opintorahaan lapsikorotus ja höllentämällä tulorajat opintotuesta.  Ennen kaikkea tarvitsemme lapsimyönteistä kulttuurimuutosta, taloudellisten ja henkisten voimavarojen suuntaamista lapsiin ja perheisiin. Perhepolitiikka on tunnustettava koko hyvinvoinnin peruskiveksi.