Eduskunnan keskustelussa Brexitistä otsikoihin nousi ulkoministeri Timo Soinin matkailu, vaikka monessa puheenvuorossa oli erinomaista pohdintaa EU:n tulevaisuudesta ja niistä asioista, joiden on muututtava, mikäli EU aikoo pysyä eurooppalaisen yhteistyön rakenteena.

Unionissa on toistuvasti vastattu jokaiseen kriisiin: enemmän EU:ta, enemmän yhteisvastuuta ja enemmän komission valtaa. Monista kansalaisista tuntuu, ettei EU-politiikan suuntaan voi vaikuttaa, vaan valta on keskittynyt harvoille ja avoimuus puuttuu. « Enemmän EU :ta » on liian usein merkinnyt sitä, että yhteisesti sovittuja asioita ei toimeenpanna ja tunnolliset saavat kontolleen muiden ongelmat. Juuri tähän on mitta täyttynyt ja juuri tässä tarvitaan käännettä.

Federalistien haave EU:n kehittämisestä liittovaltioksi vain syventää ongelmia ja vieraannuttaa kansalaisia eurooppalaisesta yhteistyöstä, jota niin monessa asiassa kuitenkin tarvitsemme. Monet eurooppalaisen yhteistyön positiiviset asiat tuntuvat niin itsestäänselvyyksiltä ettemme anna niille arvoa eikä EU rauhan projektina enää riitä perusteluksi monelle. Voi vain kysyä, mitä on tapahtunut eurooppalaisen projektin perustaneelle näylle ja sen arvoille? Robert Schumanin sanoin ”kansojen yhteisö, joka on syvästi juurtunut kristillisiin perusarvoihin”. Kuka kaappasi sen ja kuka salli sen kaapattavan?

Kristillisdemokraattien linja on, että Euroopan Unioni suunta tulee palauttaa itsenäisten valtioiden yhteistyöelimeksi niin, että päätöksenteko pidetään mahdollisimman lähellä kansalaista. EU on pistettävä laihdutuskuurille, jossa turhaa byrokratiaa ja turhaa sääntelyä karsitaan sekä meppien ja virkamiesten määrää vähennetään Brexitin suhteessa. Merkittävän nettomaksajan poistuttua unionista on vaarana, että Suomenkin jäsenmaksuosuus nousee huomattavasti. Toivoa sopii, että hallitus löytää tästä yhtenäisen linjan ja puolustaa raivokkaasti kulujen karsintaa eikä jyvitystä jäljellejäävien kesken.

Pitäisikö Suomessa sitten järjestää kansanäänestys EU:sta? Mielestäni sille voi löytyä asiallinen peruste, mikäli Brexitin myötä EU:n kehittyminen liittovaltioksi kiihtyy. Esimerkiksi ns. viiden puheenjohtajan raportti hahmottelee euromaista liittovaltiokehityksen kärkeä eli omaa budjettia ja valtiovarainministeriä, verotusoikeutta ja verotuksen yhtenäistämistä sekä pysyviä tulonsiirtomekanismeja. Tämä kaikki vaatii perussopimusten muutosta. Jos tätä ei torjuta, niin Suomessa on kysyttävä kansan mielipidettä, tahdommeko olla mukana vai emme, koska silloin EU:n luonne oleellisesti muuttuu siitä, mihin aikoinaan liityimme.

Sen sijaan vireillä oleva perussuomalaisten kansanäänestysaloite hämmentää. Jos aloite päätyy eduskuntaan, niin aikooko saman puolueen edustajat äänestää sen kumoon hallitusvastuuseen vedoten? Ja nouseeko kansanäänestys kumminkin jälleen esille vaaliteemaksi? Äänestettäisiinkö siinä tapauksessa jälkikäteen vuodesta 2008 voimassa olleesta Lissabonin sopimuksesta vai mistä? Iso-Britanniahan äänesti neuvottelemistaan muutoksista liittymissopimukseen ja siitä, ovatko ne riittäviä jäsenyyden jatkumiselle. Kansanäänestystä saatetaan Suomessakin oikeasti vielä tarvita, mutta se ei ole julkisuusshow tai vaalitäky, vaan tulisi pitää sille kuuluvassa arvossa.

Britannian eroamisella EU:sta on myös merkittävät turvallisuuspoliittiset vaikutukset koko Eurooppaan, sillä maa on EU:n merkittävin sotilasmahti, YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen, Nato-maa ja ydinasevaltio. Hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa määritellään Suomen kärkitavoitteeksi 2020 -luvulle ulottuen Euroopan unionin vahvistaminen turvallisuusyhteisönä. Tältä osin selonteon linjaus koki kovan kolauksen alle viikossa. KD varoitti tästä ja toivoi, että hallituksella olisi suunnitelma Brexitin varalle. Britannian eron myötä EU:n puolustus- ja turvallisuuspoliittinen painoarvo heikkenee ja pohdinnat muista  kuten kahden välisistä puolustusyhteistyönmuodoista ovat entistä ajankohtaisimpia.

Kaiken kaikkiaan millään puolueella ei ollut Brexitistä ilkkuvaa tai kostomentaliteettia; se ei auta sen enempää brittejä kuin EU:ta. On kaikkien etu, että yhteistyösuhteet Iso-Britannian kanssa säilyvät mahdollisimman tiiviinä ja rakentavina, vaikka korvaavissa sopimuksissa päätöksen seuraukset realisoituvatkin ja niiden sorvaamisessa voi mennä tovi jos toinenkin.