Iso-Britanian kansanäänestystä ja lopputulokseen johtaneita syitä on arvioitu monelta kannalta. Olisiko EU:ssa syytä katsoa peiliin ja pohtia, onko harjoitetulla politiikalla osansa Brexitissä? Itse olen sitä mieltä, että  Iso-Britannian EU-eron taustalla on unionissa, etenkin erilaisten kriisien yhteydessä, harjoitettu federalistinen politiikka. Talous- ja maahanmuuttokriisien yhteydessä sama kuvio on toistunut. Liittovaltiota ajavien vastaus jokaiseen kriisiin on aina enemmän EU:ta, enemmän yhteisvastuuta ja komission valtaa, ilman että näitä yhteisvastuun elementtejä on kunnolla määritelty. Kansalaisille jää se kuva, että enemmän EU:ta tarkoittaa aina sitä, että asiansa hoitavat maat ottavat vastuulleen muiden ongelmat. Talousasioiden lisäksi tämä on nähtävissä pakolaiskriisin hoidossa.

Euroopan unionin kehittäminen liittovaltioksi ei ole sen paremmin euro- kuin pakolaiskriisin ratkaisu, vaan päinvastoin syventää ongelmia ja vieraannuttaa kansalaisia eurooppalaisesta yhteistyöstä, jota niin monessa asiassa kuitenkin tarvitsemme. Jos EU aikoo pysyä hengissä, niin suunnan on muututtuva.

Britannian erolla EU:sta on laajoja taloudellisia ja ulko- ja turvallisuuspoliittisia vaikutuksia. Kristillisdemokraatit ihmettelivät jo tiistaisessa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa keskustelussa, miten hallituksen selonteossa hädin tuskin mainittiin asiaa ja penäsivät hallitukselta suunnitelmaa myös mahdollisen Britannian EU-eron varalle. Maanantaina on suuren valiokunnan seuraava kokous, jossa evästämme pääministerin tiistain ja keskiviikon EU-kokoukseen, mielenkiintoa ei tuosta kokouksesta tule puuttumaan.