Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Essayah epäilee julkisten palvelujen yhtiöittämislinjauksen vaikeuttavan koko sote-uudistuksen etenemistä. Kuopion torilla vapputilaisuudessa puhuneen Essayah´n mielestä yhtiöittäminen ei helpota etenkään kaukana keskuksista asuvien asemaa palvelujen saatavuudessa ja valinnanvapaudessa.
– Kansalaiset ja julkisten sote-palvelujen työntekijät on jätetty suureen epävarmuuteen. Alun perin oli tarkoitus, että henkilöstö siirtyy itsehallintoalueiden palvelukseen. Yhtiöittämisen myötä henkilöstö siirtyisi perustettavien yhtiöiden palvelukseen. Päätöksenteko voi myös karata kauemmas palveluja käyttävästä kansalaisesta, jos tuotannosta vastaa yhtiöhallitus. Lisäksi ylikansallisten yhtiöiden rynnistys markkinoille huolettaa, Essayah listasi.
– On aivan aiheellinen huoli, miten pienet paikalliset yritykset selviytyvät kilpailussa suurten ylikansallisten yhtiöiden kanssa. On mahdollista, että yhtiöittämisen kautta ison osan suomalaisten verovaroin tuetuista terveyspalveluista tuottavat ylikansalliset yhtiöt, joiden veronmaksuhalukkuudesta Suomeen ei ole varmuutta.
– KD:llä ei ole ideologisia silmälappuja palveluiden tuotantotavan suhteen ja kannatamme tavoitetta valinnanvapauden lisäämisestä. Yritysmaailman työkalupakki ei kuitenkaan mielestämme sovi joka ongelmaan. Poliittisten päättäjien järjestämisvastuulla on se, että verovaroin tuetut palvelut ovat kaikkien saatavilla ja saavutettavissa. Haluamme ohjata kansalaisten maksamat verot mieluummin kotimaan kansantalouteen kuin veroparatiiseihin. Verovaroin rahoitettujen sote-palvelujen tuottamista ei pidä ohjata ylikansallisille yhtiöille, Essayah linjasi.